Plant Box ruokailutilaan








Vauvan tulon myötä sitä on alkanut miettiä sisustustakin hieman jo sen suuntaan, mikä on jonain päivänä turvallista tukea vasten nousevalle tai muuten vain tavaroita innoissaan hamuavalle vauvalle. Näihin virstanpylväisiin on meillä toki vielä aikaa, mutta mieluummin käytän edes hieman aikaa pohtiessani sisustusvalintoja, jotta ne olisivat sitten myös aikaa kestäviä.

Meillä oli jokunen hetki sitten ruokailutilassa kasveille pöytänä Everyday Designin Porvoo pöydät. Nämä ovat kuitenkin rakenteeltaan melko kevyet,  joten päädyin hankkimaan niiden tilalle  Ferm Livining Plant Boxin. Sattumoisin tuote oli juuri silloin vielä sopivasti alessa, joten se kruunasi päätöksen vaihtaa kohtuu uusi sisustushankinta tukevampaan ja astetta vähemmän tilaa vievään. Plant Box sopii enemmän kuin hyvin tuohon pieneen viherkasvinurkkaukseen ja orkideakin oikein villiintyi, kun se sai asuinpaikan tuosta pohjoispäädyn ikkunan vierestä! (Kuvat on otettu kahteen eri aikaan, joten niissä näkyy hauskasti myös tuo orkidean kasvu!). Plant Box tuo tosiaan hieman myös lisätilaa tuohon ruokapöydän vierelle, jota tarvitaan aivan pian, kun pikkujäbä alkaa viihtyä Tripp Trapin sitterissä (toivottavasti!) :)

Porvoo-pöydät odottelevatkin nyt uutta sijoituskohdetta, mutta ehkäpä nekin vielä uuden paikan löytävät kotoamme. Tällä hetkellä sisustus on muutenkin hieman hujan hajan! Vaavisänky, harsokasat sekä pyykkitelineet, kun näyttelevät isoa osaa alakerrassa ja pinnasänky on parkkeerattu meidän sängyn viereen makkariin jättäen taas vauvan huoneen hieman keskeneräiseksi. Tällaista kait tämä "lapsellinen" elämä nyt on kodinkin suhteen, mutta eipä se haittaa! Hyvähän se on elämän näkyä kotona :)

Aurinkoista viikonloppua,

<3:llä Jenna

Translation: New Plant Box from Ferm Living in our diningroom. It's a bit safer with the baby in the future than the Porvoo tables :)

P.S. Kiitos vauvakorttien arvontaan osallistuneille <3 Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti! Jos arpaonni ei suosinut tällä kertaa, löytyy kortit alesta Design by Ilonan verkkokaupasta :) 

***

Seuraa Ensimmäinen talo -blogia Facebooksissa // Instagramissa // Blogit.fi:ssä //  Bloglovin
Tilaa uusin postaus sähköpostiisi oikealta sivupalkista!
Liity Blogger-lukijaksi oikealla sivupalkissa!


Follow  Ensimmäinen talo -blog Facebook // Instagram // Blogit.fi //  Bloglovin
And / or join with me as a Blogger-reader or order e-mail notification from the latest blog post  from the right side bar! 

Terassilla







Melkoiset ilmat kyllä suosivat nyt Suomea! Ei pidä valittaa, sillä onhan tämä nyt todella harvinaista :) Eilen iltapäivällä kävelin metsässä koirien kanssa ja aina aurinkokohdissa ilma tuntui täysin samalta kuin pari vuotta sitten Santorinin lomallamme. Todella paahteista ja täällä rannikolla meri-ilma tekee vielä oman välimerellisen säväyksensä fiilikseen. Vielä, kun olisi uima-allas tuossa takapihalla, niin avot! Pieni matkakuume kyllä jälleen iski, mutta odotellaan nyt vielä hetki ennen kuin tuon pikkuisen kanssa tehdään ensimmäinen ulkomaanmatka :)

Takapihamme on suoraan etelään ja ennen kuin puut kasvavat hieman varjostamaan, ja ennen kuin saamme hankittua sen aurinkovarjon, ei tuolla juuri pysty näillä ilmoilla aikaa viettämään. Kävin kuitenkin aamulla nappaamassa muutaman kuvan jo lähes 30 C:n lämmössä. Terassit ovat nyt saaneet pari kerrosta sävytettyä öljyä pintaansa ja vielä yksi porras, niin alkaa olla olemassa olevien terassien osalta valmista. Ensi keväänä on tarkoitus tehdä pihaan kylmä ulkovarasto, jolloin edessä on vielä myös pienen pieni terassiprojekti, kun yhdistetään tämä olemassa oleva tulevaan varastoon. Ei kait nämä projektit ikinä omakotitaloasujalta lopu :)

<3:llä Jenna

Translation: A few pictures from our backyard terrace.

P.S. Muistathan osallistua vauvakorttien arvontaan täällä!



***

Seuraa Ensimmäinen talo -blogia Facebooksissa // Instagramissa // Blogit.fi:ssä //  Bloglovin
Tilaa uusin postaus sähköpostiisi oikealta sivupalkista!
Liity Blogger-lukijaksi oikealla sivupalkissa!


Follow  Ensimmäinen talo -blog Facebook // Instagram // Blogit.fi //  Bloglovin
And / or join with me as a Blogger-reader or order e-mail notification from the latest blog post  from the right side bar! 

Vauvan kehityksen kuvaaminen & arvonta

Postaus yhteistyössä Design by Ilonan kanssa







Vauva kasvaa aivan hurjaa vauhtia eikä tätä kehitystä oikein pysty muuten muistamaan, kuin ottamalla p a l j o n  kuvia! Nykypäivänä puhelimien kamerat ovat onneksi jo sen verta kehittyneitä ja kuvat saa tallennettua suoraan pilveen, joten niitä tuleekin räpsittyä lähes päivittäin. Jonain päivänä, kun ehtisi alkaa kasailla kuvista vielä jonkinlaista kansiota, johon poimisi parhaita paloja viikkojen & kuukausien varrelta :)

Kehityksen kuvailussa on kätevä olla mukana esimerkiksi vauvakortit, joissa on aina kunkin kuudauden numero. Näin on helppo myös kuvia selaillessa muistaa, mikä kuva on otettu missäkin kuussa ja näistä sitten koostaa vauvan ensimmäisen vuoden kasvu!

Sainkin ilokseni tehdä jälleen yhteistyötä ihanan Design by Ilonan kanssa ja arpoa teillekin yhden vauvakorttisetin. Setti siis sisältää 13 korttia, yhden jokaiselle ensimmäisen vuoden kuukaudelle sekä yhden "Tervetuloa maailmaan!" -kortin, johon voi kirjoittaa vauvan syntymätiedot. Iso plussa vielä sille, että kortit on painettu Suomessa käyttäen myrkyttömiä papereita sekä painovärejä.

Arvontaan voit osallistua täällä blogin puolella jättämällä kommenttiboksiin kesäterveiset sekä toimivan sähköpostiosoitteesi. Toisen arvan saat liittymällä myös blogin lukijaksi tuolla oikealla sivupalkissa :) Laitan samaisen arvonnan käyntiin myös Instagraminkin puolella! Arvonta on käynnissä 24.7.2018 iltaan asti.

Nyt nauttimaan jätskistä ja kesän kuumimmasta päivästä!

<3:llä Jenna

***

Seuraa Ensimmäinen talo -blogia Facebooksissa // Instagramissa // Blogit.fi:ssä //  Bloglovin
Tilaa uusin postaus sähköpostiisi oikealta sivupalkista!
Liity Blogger-lukijaksi oikealla sivupalkissa!


Follow  Ensimmäinen talo -blog Facebook // Instagram // Blogit.fi //  Bloglovin
And / or join with me as a Blogger-reader or order e-mail notification from the latest blog post  from the right side bar! 

DIY: Istutuslaatikko puutarhaan muurikivistä











Heips! Vihdoin ehtii istahtaa hetkeksi koneen ääreen naputtelemaan teille. Tämä helle on kyllä ihanaa, mutta ei tuolla ulkona oikein enää tässä reilu 30 C lämmössä pysty olemaan! Ehkei sitä kuitenkaan saa valittaa, kun kerrankin meitä lämpimällä kesällä hellitään :) 

Saatiin tuossa reilu kuukausi sitten valmiiksi takapihan istutuslaatikot ja ajattelin jakaa tämän projektin teillekin! On nimittäin aika näppärä tehdä (varsinkin, kun mies teki käytännössä koko homman!). No, oikeasti ei ole vaikeaa :) Mietimme pitkään, että olisimme tehneet muotit ja valaneet istutuslaatikot betonista, mutta muottien ja raudoitusten ym. teko ei oikein houkutellut työmääränsä takia, joten aikani googlettelin erilaisia muurikiviä ja löysin mustan sileän kiven pienillä viisteillä. Tämä oli meille oikein passeli. Kokoa kivellä on 300x150x120. Kivi on siis "musta", mutta oikeasti tummanharmaa, kuvissa aurinkoinen ilma vaalentaa hieman todellista väriä.

Projekti lähti liikkeelle maan kaivamisella ja styroksien sekä suodatinkankaan laittamisella vain tulevien kivien alle eli keskelle laatikkoa ei näitä sijoitettu, jotta kasvien juuret pääsevät riittävän syvälle. Ideana on ollut istuttaa isompaan laatikkoon ehkä myös jokin pieni puu, joten sekin vaatii kyllä juurilleen riittävästi syvyyttä. Tämän jälkeen vuorossa oli kuopan täyttö sepelillä reunoilta, keskelle multaa ja pohjien tasaus sekä tiivistys. Ylin maakerros ennen muurikiviä on kivituhkaa, joka kasteltuna tamppaantuu todella tukevaksi ja tasaiseksi pohjaksi. 

Seuraavaksi oli jo vuorossa kivien latominen. Ensimmäinen kerros ladottiin ilman kiinnittämistä mihinkään. Tiiviisti vaan toistensa viereen ja huolellisesti suoraan. Seuraavat kerrokset liimattiin toisiinsa kiinni uretaanipohjaisella betoniliimalla, kannattaa huomioda liiman turpoaminen eli käydä kumivasaralla aina välillä kuivumisen aikana naputtelemassa kiviä, jotta pinnasta tulee suora. Kolmas kerros myös liimattiin edelliseen kiinni ja näin laatikon kivet olikin jo ladottu! Koska muurikivet ovat betonia, laitettiin vielä sisäpintaan patolevy pitämään kosteus sisäpuolella. 

Näin laatikko olikin jo valmis! Pohjien tekoon ja kivien kantamiseen (isompaan laatikkoon niitä meni reilu 1000 kg!) meni eniten aikaa, mutta itse kivien latominen ja liimaus oli kyllä melko nopeaa hommaa. Tällä hetkellä laatikot odottavat vielä täyttämistään, sillä isomman laatikon takana oleva seinä täytyy maalata vielä toiseen kertaan ennen kuin laatikkoon kovin mitään istuttelee :) Ehkäpä tämä projekti on kokonaisuudessaan vielä tänä kesänä valmis, jos siis joskus hieman viilenee ilmat sellaiseksi, että tuolla voi vielä tänä vuonna maalata ilman, että maali kuivaa heti kiinni pensseliin!

Ideoita, mikä olisi sellainen kiva pieni (täysikasvuisena maksimikorkeus noin 1,5-2 m)  puu, joka viihtyy todella paahteisella paikalla, otetaan mieluusti vastaan! Muuten ajattelin tuohon laatikkoon istutella erilaisia perennoja ja mahdollisesti jotain heinää & maanpeitekasvia...

Ihanaa kuumaa sunnuntaita!

<3:llä Jenna

Translation: We did (or my hubby did :D) a plant box to our back yard!

***

Seuraa Ensimmäinen talo -blogia Facebooksissa // Instagramissa // Blogit.fi:ssä //  Bloglovin
Tilaa uusin postaus sähköpostiisi oikealta sivupalkista!
Liity Blogger-lukijaksi oikealla sivupalkissa!


Follow  Ensimmäinen talo -blog Facebook // Instagram // Blogit.fi //  Bloglovin
And / or join with me as a Blogger-reader or order e-mail notification from the latest blog post  from the right side bar! 

Pikkuinen on täällä!


Pikkumies saapui täydentämään elämäämme aavistuksen pidemmän odotuksen jälkeen 9.6.2018 klo 7:20 <3 Viimeiset kolme viikkoa ovat menneet melkoisessa vauvakuplassa uutta tulokasta ihmetellen sekä uudenlaista arkea opetellen. Hiljalleen tämä uusi arki on kuitenkin alkanut tuntua melko normaalilta vaikkakin jokainen päivä on täysin erilainen! Toivottavasti sitä ehtii taas hieman useammin tännekin kirjoitella, kotona kun kuitenkin raksahommatkin hiljalleen etenevät :) Välillä onneksi on hetkiä ihan itsellekin, vaikka onhan tämä vauva-arki aika ihanaa <3

Mukavaa viikon alkua,

<3:llä Jenna

Translation: Our little boy was born 9.6.2018 7:20 am <3

***

Seuraa Ensimmäinen talo -blogia Facebooksissa // Instagramissa // Blogit.fi:ssä //  Bloglovin
Tilaa uusin postaus sähköpostiisi oikealta sivupalkista!
Liity Blogger-lukijaksi oikealla sivupalkissa!


Follow  Ensimmäinen talo -blog Facebook // Instagram // Blogit.fi //  Bloglovin
And / or join with me as a Blogger-reader or order e-mail notification from the latest blog post  from the right side bar!