Kiviä & Kuplia - Sisältää arvonnan!

*Yhteistyössä Design by Ilona






Kesä on tunnetusti erilaisten tapahtumien sekä juhlien aikaa. Meilläkin häitä tälle kesälle kertyy huimat kolme kappaletta ja lisäksi on tiedossa niin synttäreitä kuin ristiäisetkin. Juhliin on mukava laittaa vähän parempaa seppälää päälle sekä asustaa juhla-asua vaikkapa erilaisin koruin! Tietysti myös lahjat kuuluvat osaltaan juhliin :)

Kun Ilona Design by Ilona -yrityksen takaa otti yhteyttä kiinnostuksestani yhteistyöhön, ei tarvinnut hetkeäkään miettiä, että haluaisinko lähteä mukaan. Olin jo aiemmin ihastunut yrityksen sisustustuotteisiin, joista kotiimme on tiensä löytänyt sekä Kivi-sarjan tarjotin että pannunalunen. Tarjotin oli oikeastaan menossa viime jouluna pukinkonttiin, mutta kiinnyin siihen jo parissa päivässä sen verran, että se sai jäädä kuitenkin meille <3 Pannunalunen puolestaan odottikin sitten anopilta saamassani lahjapaketissa! Hauska sattuma tämäkin!

Design by Ilonan sisustustuotteet ovat käytännöllisiä sekä sopivat mielestäni erityisen hyvin etenkin skandinaaviseen sisustukseen, mutta miksei muihinkin tyyleihin! Kuosit ovat ajattomia ja uskon, että niihin ei kyllä aivan heti kyllästy :) Hatunnoston arvoinen juttu on myös yrityksen sekä sen tuotteiden kotimaisuus!

Mutta mikä tarkalleen on Design by Ilona? Ilona kertoo yrityksestään näin:

"Design by Ilona on syntynyt yhden Espoolaisen naisen unelmasta suunnitella ja toteuttaa graafisia tuotteita niin arkeen kuin juhlaan. Yksityishenkilöille tarjolla on graafista suunnittelua elämän tärkeimpiin hetkiin, kuten ristiäisiin, valmistujaisiin ja häihin. Yrityksille Design by Ilona suunnittelee mm. logoja, käyntikortteja ja esitteitä.

Kiinnostus muotoiluun syntyi samaan aikaan kuin idea graafisia palveluita tarjoavasta yrityksestä ja tänäpäivänä omista mallistoista löytyy mm. erilaisia kodintuotteita, kortteja, julisteita, vuosikalenteri, tarroja, koruja sekä suojakuoria puhelimiin. Kaikissa tuotteissa on pyritty ilmentämään tietynlainen yksinkertaisuus, skandinaavisuus sekä käytännöllisyys. Monet malliston tuotteet ovat mustavalkoisia, mutta väriäkin on alkanut näkymään enenevissä määrin."


Yhteistyö päädyttiin tekemään korujen parissa, joten sainkin valita yhden korun itselleni sekä toisen arvottavaksi teille lukijoille. Päädyin melko uuteen KUPLAT-kaulakoruun, joka on yrityksen korumallistosta astetta juhlavampi koru ja joka tulee aivan varmasti näkymään loppukesän juhlissa!

"KUPLAT -kaulakorussa suunnittelun pohjana toimi ajatus juhlavamman korun luomisesta HEXAGON -kaulakorun rinnalle. Olen työskennellyt lääketehtaalla lääkepullojen kanssa, jossa ajatus nesteeseen muodostuneista kuplarykelmistä on saanut alkunsa.

Materiaaliksi valikoitui tuttu koivuvaneri. Tällä hetkellä värivaihtoehdot KUPLAT -kaulakoruissa ovat musta, light pink, light blue sekä mirror. Halusin myös käyttää korujen laseroinnista ylijääneet palat ja tehdä niistä korvakoruja. Näin ollen samanvärisiä korvakoruja saa kolmessa eri koossa." -kuvailee Ilona


Design by Ilonan verkkokauppaan tästä!

***

Nyt myös teillä ihanilla lukijoilla on mahdollisuus voittaa KUPLAT-kaulakoru mustana <3 Järjestän arvonnan sekä täällä blogin puolella että Instagramissa, jossa ohjeet osallistumiseen löytyvät @ensimmainentalo -tilin alta. 

Täällä blogissa osallistut arvontaan kommentoimalla tämän postauksen kommenttikenttään missä tilaisuudessa tai tilanteessa itse korua käyttäisit. Lisäarvan saat liittymällä blogin lukijaksi oikealla sivupalkissa ja kolmannen vielä seuraamalla tiliäni Instagramissa :) Arvonta alkaa nyt ja kestää keskiviikkoon 12.7.2017 asti! Jätäthän kommenttiin myös toimivan sähköpostiosoitteesi, jotta saan otettua yhteyttä voittajaan :) 

Kuplivaa viikonloppua,

<3:llä Jenna

Seuraa Ensimmäinen talo -blogia Facebooksissa // Instagramissa // Blogit.fi:ssä
Liity lukijaksi oikealla sivupalkissa!


8 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. käyttäisin varmaan sekä arjessa että juhlassa :)

      Poista
  2. Käyttäisin juhilistamaan leninkejä ihan työpuketumisessa, tämä menisi businesvaatteiden kanssa.
    tarjaksi@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Monikäyttöinen koru arjessa ja juhlassa!

    miina.pauliina @ gmail.com

    VastaaPoista
  4. Käyttäisin nimiäisjuhlissa! :)
    Kolmella arvalla mukana! :)
    Villavalkea@yahoo.com

    VastaaPoista
  5. Käyttäisin nimiäisjuhlissa! :)
    Kolmella arvalla mukana! :)
    Villavalkea@yahoo.com

    VastaaPoista
  6. Kävisi kyllä niin arkeen kuin juhlaankin!
    Blogger- ja instaseuraajana mukaan kolmella arvalla.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Monikäyttöinen koru, töissä ainakin pitäisin ja hyvin sopisi juhlaankin.
    Ja kolmella toki mukana :)
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista

Kaunis kiitos kommentistasi <3