Sauna







Kun tuntuu siltä, että arki rullaa eteenpäin hieman turhan lujaa vauhtia ja mukana on haastava pysyä, on hyvä muistaa välillä rentoutua. 

Sauna on sellainen asia, joka on aina ollut meillä todella tärkeässä osassa arjen keskellä. Tämän vuoksi uuden talon saunaan haluttiin panostaa se, mitä nyt neliöt antoivat myöten. Paneeli- sekä laudemateriaaliksi valittiin lämpökäsitelty tervaleppä. Edellinen saunamme oli musta, mutta tällä kertaa taidetaan antaa puun olla ihan sen värinen, kun se luonnostaan on. Ainoa käsittely on tietysti pesu sekä ölyäminen kirkkaalla parafiiniöljyllä.

Kiuas on saunan sydän. Koska meille oli tulossa sähkökiuas, vaati kiukaan valitseminen hieman enemmän aikaa. Puukiuas olisikin ollut helppo valinta, mutta se, miten saisi sähkökiukaan löylyistä mahdollisimman puukiuasmaiset, olikin asia erikseen! Pitkän googlettelun jälkeen päädyttiin Helon Himalaya -kiukaaseen. Kiukaassa on integroituna kosteutusjärjestelmä, jonka ansiosta saunan ilma on jo lämmitettäessä kostea eikä kiukaasta saa sellaisia "perinteisiä" pistäviä sähkökiuaslöylyjä. Lisäksi saunaa ei tarvitse lämmittää aivan niin kuumaksi, koska juuri kosteutuksen ansiosta hieman miedommistakin löylyistä löytyy jo "poweria". Täydellinen valinta mielestäni puukiuastyyppisistä löylyistä pitäville :)

Tänään aamu valkeni todella harmaana ja syksyisenä, juuri tällaisiin päiviin sopii iltasauna enemmän kuin hyvin!

Mukavaa päivää.

<3:llä Jenna

***

Lue myös edellinen juttu: Porvoo saapui ruokailutilaan

Seuraa Ensimmäinen talo -blogia Facebooksissa // Instagramissa // Blogit.fi:ssä
Liity lukijaksi oikealla sivupalkissa!

Porvoo saapui ruokailutilaan








Tietyt sisustusjutut ovat sellaisia, jotka nähdessään esimerkiksi lehdessä, blogissa tai ohimennen kaupassa, piirtyvät lujasti tuonne mielen perukoille eivätkä poistu sieltä. Ne on sellaisia hankintoja, jotka on vain pakko jossain vaiheessa saada osaksi oman kodin sisustusta!

Viherkasvi-innostuksen myötä tila kasveille on alkanut käydä meillä hieman ahtaaksi. Suurin osa ikkunoiden edustoista alkaa olla käytetty eikä näin pimenevään aikaan kasveja oikein voi hämäriin nurkkiinkaan sijoittaa. Tästä muistutuksena itselle, että makkarissa olevalle kultapalmulle pitää löytää valoisampi asuinpaikka! Tälle asialle oli saatava ratkaisu, joka olisi toimiva sekä juuri kasvien säilytykseen että tarvittaessa ratkaisua voisi käyttää muuhunkin- monikäyttöisyys kunniaan!

Tässä kohtaa mieleeni tuli jälleen kerran Every Day Designin Porvoo -sivupöytä, josta olen haaveillut ties kuinka ja kauan. Kun eräänä lauantaitaamuna vierailimme, huvittavasti juuri kotikaupunkimme Porvoon, eräässä sisustusliikkeessä tarkoituksena hankkia ystävälle lahja, silmäni osuivat juurikin haaveilemaani sivupöytään! Liikkeestä poistuttiin sivupöydän sekä lahjan kera :) Pöytä sai paikan ruokailutilasta ikkunan edestä ja näin ratkesi ainakin hetkellisesti muutaman viherkasvin sijoittelupulma.

Niin, se monikäyttöisyys. Sivupöydän pienempää osaa voi tarvittessa käyttää myös lehtitelineenä ja voihan pöydät sijoittaa erikseenkin aina sinne, missä laskutilaa tarvitaan!

<3:llä Jenna

Seuraa Ensimmäinen talo -blogia Facebooksissa // Instagramissa // Blogit.fi:ssä
Liity lukijaksi oikealla sivupalkissa!

Ihanat asuntomessut!
















Voi ettien että, kun asuntomessut osasivatkin tänä vuonna olla aivan täydelliset! Vai mitä mieltä te olette? :)

Me vierailtiin messuilla viime viikon torstaina. Oikeastaan alkuperäinen suunnitelma oli käydä jo aiemmin, mutta Suomen kaunis ja kuiva kesä päätti sitten järjestää ihanan kaatosateen suunnitellulle päivälle ja täten vaihdettiin hieman suunnitelmaa :) Hyvä niin, koska messupäivänä aurinko paistoi (lähes koko ajan) ja alueella oli mukava kierrellä!

Tänä vuonna oli omasta mielestäni asuntomessuhistorian parhaat messut. Okei.. en ole kiertänyt kuin kolmet, joten sanotaan, että tämän lyhyen messuhistorian parhaat! Ihanan luonnon ympäröivät rantatontit sekä yksinkertaisen tyylikkäät modernit talot ovat vain jotain sellaista, jotka saivat kyllä sydämeni tuolla alueella sulamaan. Tontti järvenrannasta on sellainen haave, joka on varmasti aika monella hieman keskempää tai pohjoisempaa Suomesta kotoisin olevalla? Ainakin täältä löytyy yksi sitä lottovoittoa odottava, joka voisi osan siitä moiseen sijoittaa ;)

Messuilta jäi käteen paljon ideoita sekä voimistuva talokuume (yllätys!). Ulko- ja terassialueisiin oli panostettu todella hyvin uima-altaita tai ulkoporealtaita unohtamatta. Viime vuosia enemmän taloista löytyi myös näppäriä ulkosaunoja oleskeluhuoneineen sekä lasitettuja patioita. Sisustuksissa näkyy selvästi valkoisen väistyminen taka-alalle ja mustan sekä lämpimien sävyjen nouseminen. Myös puuta oli käytetty paljon sisälläkin muun muassa sisustuspaneeleissä sekä esimerkiksi keittiöissä. Luontoa oli saatu tuotua myös hienosti osaksi sisustusta fantastisen ihanilla isoilla ikkunoilla!

Näkemistä olisi riittänyt varmasti toiselle tai jopa kolmannellekin päivälle, mutta onneksi kuvia tuli räpsittyä sen verta, että messuja voi fiilistellä vielä pitkään :)

Rentouttavaa viikonlopun alkua,

<3:llä Jenna

P.S. Ensi kerralla katsaus ruokailutilan uuteen tulokkaaseen!

Seuraa Ensimmäinen talo -blogia Facebooksissa // Instagramissa // Blogit.fi:ssä
Liity lukijaksi oikealla sivupalkissa!

Rentouttava loma takana - Ihana arki edessä!






Monena kesänä sitä huomaa, että lomasta ei ehdi syystä tai toisesta nauttia. To do -lista kesälomaa varten on kasvanut pitkäksi ja paineet jokaisen kohdan tekemiseen on asetettu. Kun loma koittaa, tehdään listan asioita niska hiessä, ja loman päätyttyä palataan stressaantuneena takaisin sorvin ääreen.

Kuulostaako tutulta? Näin ainakin allekirjoittaneelle on turhan monena vuonna käynyt!

Tänä vuonna to do -lista on elänyt raksaprojektin edetessä. Joitain asioita on saatu yliviivattua, joitain on tullut lisää. Mutta se päätös tehtiin ennen lomaa, että tänä kesänä voidaan myös ihan vaan lomailla. Sehän on sen loman tarkoitus kuitenkin, eikö? Palautua arjen kiireistä, laskea stressitasoja, unohtaa toviksi keskeneräiset jutut kotona ja nauttia kesästä, oli sää sitten mikä hyvänsä ;)

Kuitenkin meillä oli melko menevä loma: Tuli käytyä muutamissa häissä, mökillä ehdittiin vierailla parikin kertaa, mustikat ja lakat tuli kerättyä, mansikat haettua ihan kaupasta sekä sukulaisia nähtyä. Asuntomessuillakin pyörähdettiin viime viikon torstaina! Mutta kyllä sitä kotonakin tuli oltua ja sekä nimenomaan oleiltua. Paljon tapahtumaa kolmeen viikkoon, mutta ei ollenkaan stressiä. Sopivasti tekemistä sekä ihan vain luvan kanssa löhöilyä sekä herkuttelua! Pitkästä aikaa loma tuntui oikeasti lomalta ja akut on ladattu, ainakin hetkeksi, arkea varten :)

Ai niin! Yksi juttu, jonka olen huomannut myös todella auttavan lomamoodin saavuttamiseen, on digi- / somelakko. Tai edes todella rajulla kädellä digitaalisten laitteiden käytön vähentäminen. Pidin loman ajan tietoisesti taukoa bloggaamisesta, mutta kuitenkin otin jonkin verran valokuvia ja postailin muutamia kuvia Instagramiin, en tosin ihan joka päivä. Tietokonetta en avannut kertaakaan loman aikana, vaikka kuvien muokkaamista oli tarkoitus tehdä. Ehtiihän sitä niitä näin arkenakin muokkailla! Parasta tässä digilakossa on se, että sitä tulee oltua kyllä aivan eri tavalla läsnä sekä tehtyä kaikenlaista sellaista, jota puhelimen ruutua selaillessa tai Netflixiä tuijottaessa ei tule edes ajatelleeksi. Istuttua vaikkapa laiturilla katsellen ja kuunnellen kaunista luontoa!

Sellaiset lomapäivitykset tähän väliin :) Seuraavassa postauksessa palataan sisustusjuttujen pariin ja vielä hetkeksi takaisin asuntomessutunnelmiin!

Ihanaa viikkoa,

<3:llä Jenna

Seuraa Ensimmäinen talo -blogia Facebooksissa // Instagramissa // Blogit.fi:ssä
Liity lukijaksi oikealla sivupalkissa!