Näytetään tekstit, joissa on tunniste interior. Näytä kaikki tekstit

Makkari vauvasäväyksellä

Jopas aika juoksee taas hurjaa vauhtia! Päivät menevät niin nopeasti, että on välillä todella hankala löytää aikaa istahtaa koneelle näpyttelemään teille kuulumisia, mutta onneksi se aika löytyi nyt! Mukavaa, kun vielä saadaan nauttia viimeisistä kesän rippeistä, vaikka se syksy sieltä taitaa kuitenkin kovasti tehdä tuloaan. Ensimmäiset herkkutatitkin löysin toissapäivänä lenkkipolun varresta ja mies taikoi niistä tattirisoton. Ehkäpä tässäkin yksi syksyn merkki!

Arki muuttui meillä alkuviikosta hieman erilaiseksi, kun mies vaihtoi työpaikkaa. Ennen vajaan 10 minuutin työmatka muuttui tuntiin, mutta vauvan kasvaessa tämäkään ei niin haittaa, sillä tuntuu, että päivä päivältä elämä muuttuu helpommaksi. Meillä se otti ilmeisesti tämän 3 kk, että opin ainakin hetkellisesti tuota pikkujäbää tulkitsemaan :) 

Makkarista en olekaan tainnut laittaa kuvia tänne sen jälkeen, kun se sai pienen vauvasäväyksen. Pinnasänky nostettiin muutama tunti ennen synnärille lähtöä tuohon meidän sängyn viereen ja tämä on osoittautunut todella näppäräksi! Ainakin ensimmäinen unipätkä on pyritty jo nukkumaan omassa sängyssä, josta nostan vauvan sitten viereeni. Laiskuus iskee useimpina öinä enkä saa nostettua vauvaa enää takaisin, kun huomaan itsekin jo nukahtavani. Varmasti hiljalleen, kun unijaksot pitenevät, saa vauvakin alkaa harjoitella enemmän omassa sängyssä nukkumista :) Kuvat otin jokunen aika sitten, ja sen jälkeen on sängyn pohjaa jo laskettu, kun vauva kovasti harjoittelee kääntymistä!

Tällä hetkellä alakerran makkari eli se vierashuone kokee myös muutosta, sillä miehen uuden työn vuoksi meidän piti vihdoin saada huoneeseen myös työpöytä. Tämä aiheuttikin pienen dominoefektin, ja veimme viime viikolla sohvan sieltä vanhemmilleni ja nyt odotellaan uusia kalusteita. Syksy on selvästi innostanut taas sisustamaan :)

Ihanaa loppu viikkoa, 

<3:llä Jenna

Translation: Baby's cot moved next to our bed. This arrangement has been quite handy!

***

Seuraa Ensimmäinen talo -blogia Facebooksissa // Instagramissa // Blogit.fi:ssä //  Bloglovin
Tilaa uusin postaus sähköpostiisi oikealta sivupalkista!
Liity Blogger-lukijaksi oikealla sivupalkissa!

Follow  Ensimmäinen talo -blog Facebook // Instagram // Blogit.fi //  Bloglovin
And / or join with me as a Blogger-reader or order e-mail notification from the latest blog post  from the right side bar! 

Erilainen kesä

Pitkä kuuma kesä voisi hyvin todeta tästä kesästä!

Tämä kesä on ollut kyllä monellakin tapaa erilainen muihin verrattuna. Alkukesästä jäin äitiyslomalle, joo "lomalle", ja sain aikaiseksi kotona vaikka ja mitä talon maalauksesta kaappien järjestelyyn, treenivaatteiden myymisestä vauvan tavaroiden hankintaan jne. Kesäkuun alussa pikkumies syntyi ja muutti meidän elämän ihan totaalisesti. Mies oli aluksi pari viikkoa kotosalla meidän kanssa, mutta palasi sitten takaisin töihin muutamaksi viikoksi jäädäkseen taas lomalle, joka jatkuu onneksi vielä tämän viikon <3 

Vietettiin itse asiassa 1,5 viikkoa tuossa kesän kuumimpana aikana vanhempieni luona hellettä paossa, sillä tottakai meidän ilmalämpöpumppu olikin rikki eikä jäähdyttänyt ollenkaan! Tämä vika on todennäköisesti siinä ollut koko tämän pari vuotta, mutta viime kesänä nyt ei viilennystä tarvinnut käyttää, joten ei asiaa oltu huomattu. Onneksi saatiin korjaaja paikalle ja voitiin palata takaisin kotiin, jossa vauvakin pystyi taas nukkumaan eikä kiukutellut kuumuutta! 

Ihan varmasti tulen muistamaan tämän kesän ja nämä poikkeukselliset helteet loppu elämäni (vaikka muuten muisti onkin tainnut kadota tämän vauva-arjen keskellä)! 

Onneksi vielä kesä jatkuu ainakin tämän viikon, joten nautitaan nyt <3

<3:llä Jenna

Translation: This summer has been very long and still going on <3

***

Seuraa Ensimmäinen talo -blogia Facebooksissa // Instagramissa // Blogit.fi:ssä //  Bloglovin
Tilaa uusin postaus sähköpostiisi oikealta sivupalkista!
Liity Blogger-lukijaksi oikealla sivupalkissa!

Follow  Ensimmäinen talo -blog Facebook // Instagram // Blogit.fi //  Bloglovin
And / or join with me as a Blogger-reader or order e-mail notification from the latest blog post  from the right side bar! 

Keittiön hiljaiseloa

Pitkästä aikaa räpsäisin muutaman kuvan meidän keittiöstä. Koko keittiö on ollut kyllä melko "turha" tänä kesänä, sillä ollaan tehty ruokaa oikeastaan joka päivä vain grillillä. Toki aamu- ja iltapalat sekä välipalat tulee kasattua keittiössä, mutta muuten hiljaista on ollut! Sisustuspuolella ei ole suuren suuria juttuja tapahtunut, lähinnä pientä järjestelyä, jotta kaikki toiminnot olisivat mahdollisimman järkevästi. Jahka kesä joskus loppuu (toivottavasti ei nyt ihan vielä!), niin eiköhän sitä ruokahuoltokin siirry hiljalleen takaisin sisätiloihin. Toisaalta, ollaan me vielä ensilumenkin tullen ja joskus jopa uutena vuotenakin grillailtu, että nähtäväksi jää!

<3:llä Jenna

Translation: A few pictures from our kitchen. There hasn't been any huge changes, this works quite well!

***

Seuraa Ensimmäinen talo -blogia Facebooksissa // Instagramissa // Blogit.fi:ssä //  Bloglovin
Tilaa uusin postaus sähköpostiisi oikealta sivupalkista!
Liity Blogger-lukijaksi oikealla sivupalkissa!

Follow  Ensimmäinen talo -blog Facebook // Instagram // Blogit.fi //  Bloglovin
And / or join with me as a Blogger-reader or order e-mail notification from the latest blog post  from the right side bar! 

Plant Box ruokailutilaan

Vauvan tulon myötä sitä on alkanut miettiä sisustustakin hieman jo sen suuntaan, mikä on jonain päivänä turvallista tukea vasten nousevalle tai muuten vain tavaroita innoissaan hamuavalle vauvalle. Näihin virstanpylväisiin on meillä toki vielä aikaa, mutta mieluummin käytän edes hieman aikaa pohtiessani sisustusvalintoja, jotta ne olisivat sitten myös aikaa kestäviä.

Meillä oli jokunen hetki sitten ruokailutilassa kasveille pöytänä Everyday Designin Porvoo pöydät. Nämä ovat kuitenkin rakenteeltaan melko kevyet,  joten päädyin hankkimaan niiden tilalle  Ferm Livining Plant Boxin. Sattumoisin tuote oli juuri silloin vielä sopivasti alessa, joten se kruunasi päätöksen vaihtaa kohtuu uusi sisustushankinta tukevampaan ja astetta vähemmän tilaa vievään. Plant Box sopii enemmän kuin hyvin tuohon pieneen viherkasvinurkkaukseen ja orkideakin oikein villiintyi, kun se sai asuinpaikan tuosta pohjoispäädyn ikkunan vierestä! (Kuvat on otettu kahteen eri aikaan, joten niissä näkyy hauskasti myös tuo orkidean kasvu!). Plant Box tuo tosiaan hieman myös lisätilaa tuohon ruokapöydän vierelle, jota tarvitaan aivan pian, kun pikkujäbä alkaa viihtyä Tripp Trapin sitterissä (toivottavasti!) :)

Porvoo-pöydät odottelevatkin nyt uutta sijoituskohdetta, mutta ehkäpä nekin vielä uuden paikan löytävät kotoamme. Tällä hetkellä sisustus on muutenkin hieman hujan hajan! Vaavisänky, harsokasat sekä pyykkitelineet, kun näyttelevät isoa osaa alakerrassa ja pinnasänky on parkkeerattu meidän sängyn viereen makkariin jättäen taas vauvan huoneen hieman keskeneräiseksi. Tällaista kait tämä "lapsellinen" elämä nyt on kodinkin suhteen, mutta eipä se haittaa! Hyvähän se on elämän näkyä kotona :)

Aurinkoista viikonloppua,

<3:llä Jenna

Translation: New Plant Box from Ferm Living in our diningroom. It's a bit safer with the baby in the future than the Porvoo tables :)

P.S. Kiitos vauvakorttien arvontaan osallistuneille <3 Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti! Jos arpaonni ei suosinut tällä kertaa, löytyy kortit alesta Design by Ilonan verkkokaupasta :) 

***

Seuraa Ensimmäinen talo -blogia Facebooksissa // Instagramissa // Blogit.fi:ssä //  Bloglovin
Tilaa uusin postaus sähköpostiisi oikealta sivupalkista!
Liity Blogger-lukijaksi oikealla sivupalkissa!

Follow  Ensimmäinen talo -blog Facebook // Instagram // Blogit.fi //  Bloglovin
And / or join with me as a Blogger-reader or order e-mail notification from the latest blog post  from the right side bar! 

Vauvan huoneen sisustusta

Heips! Vihdoin ehdin kuvailla teille vähän vauvan huonettakin :) Kuten jossain vaiheessa mainitsin, huone on muuten suht valmis, paitsi yksi seinä kaipailee vielä tapettiaan, joka nyt ei kuitenkaan ole päällisemmäisenä tässä to do -listalla. Laitetaan, kun ehditään! Lisäksi kuvien ulkopuolelle rajautuu jonkun verran vielä tavaroita, jotka odottelevat sijoituspaikkaansa pikkuisen synnyttyä, kuten sitteri, leikkimatto ja syöttötuoli, mutta toistaiseksi ne on varastoitu vauvan huoneeseen. Tämän takia näette nyt lähinnä vain yhden kulman huoneesta! Miten paljon muuten tavaraa onkaan kertynyt jo nyt vauvaa varten, vaikka itse sankari on tainnut päättää pysyä masussa vielä tovin! Tänään mennään jo viikko yli lasketun ajan, joka tosin taitaa olla ihan normaalia tämäkin :)

Huoneessa oli jo ennestään kaksi metrin levyistä kiinteää kaappia, joten säilytystilaksi ei tarvinnut hankkia kuin lipasto käyttövaatteita varten. Lipasto on Ikean Nordli-sarjaa ja olen ollut ainakin nyt tyytyväinen, että valittiin mahdollisimman monilaatikkoinen lipasto, jolloin vaatteet on ollut helppo lajitella eri laatikoihin, joista niitä on varmasti kätevämpi ottaa käyttöönkin. Pinnasänky majailee vielä vauvan huoneessa, mutta se olisi tarkoitus siirtää meidän makuuhuoneeseen sängyn viereen, kun vauvan kanssa kotiudutaan. Pinnasänky oli varmasti haastavin metsästettävä juuri sen takia, että halusin pinnojen olevan suorakaiteen muotoiset, pohjan korkeuden olevan säädettävissä kolmeen eri tasoon ja toisen laidan laskettavissa tai, että sänkyä voisi käyttää myös ilman laittaa, jolloin saadaan sänky juuri sivuvaunuksi tarvittaessa. Nämä kriteerit täyttyivät Little Foot Printin Loft -pinnasängyssä ja saa nyt sitten nähdä miten se toimii käytännössä!

Näiden lisäksi ainoastaan uusi kattovalaisin tuli huoneeseen hankittua. Päädyin Vitan Eos -valaisimeen. Samaan, joka löytyy meidän makuuhuoneesta, mutta vain valkoisena. Jotenkin nuo höyhenvalaisimet ovat vaan niin kauniita ja sopivat todella hyvin makuuhuoneiden tunnelmaan <3

Aika näyttää millaiseksi huone tulee muokkaantumaan vai pidetäänkö se tuollaisena. Nojatuolia harkitsin, mutta voi olla, että se jäisi kuitenkin käyttämättä. Saahan noita sitten jälkikäteenkin. Nyt on kaikki kuitenkin suht valmista vauvan tuloa varten ja saa nähdä montako päivää tässä sitä vielä odotellaan!

Ihanaa keskiviikkoa, 

<3:llä Jenna

Translation: Some pictures from baby's room <3

***

Seuraa Ensimmäinen talo -blogia Facebooksissa // Instagramissa // Blogit.fi:ssä //  Bloglovin
Tilaa uusin postaus sähköpostiisi oikealta sivupalkista!
Liity Blogger-lukijaksi oikealla sivupalkissa!

Follow  Ensimmäinen talo -blog Facebook // Instagram // Blogit.fi //  Bloglovin
And / or join with me as a Blogger-reader or order e-mail notification from the latest blog post  from the right side bar! 

Hempeät pionit ruokailutilan kaunistajina

Eräs pihaprojektimme on istutuslaatikot kukille, tai toinen varmaankin kukille / perennoille ja toinen muutamalle pensaalle. Projektia ei ole vielä saatu aivan valmiiksi, joten hetken joutuu taimikaupoille (tai sukulaisten puutarhoihin ;) ) lähtemistä odottelemaan ja sillä välin kukat sisällekin on noudettava edelleen kaupasta :) Bongasin ruokaostoksilla hempeän pionikimpun ja olihan se napattava mukaan. Omat pionini vein itseasiassa mieheni tädille jo muutama vuosi sitten valeistutukseen odottamaan siirtoa sitten aikanaan juuri tämän talon puutarhaan, saa nähdä mikä päivä ne kotiututetaan, ja koska päästään nauttimaan oman puutarhan kukkaloistosta vielä aavistuksen enemmän <3

***

Niin siinä muuten vain kävi, että laskettu aika tuli täyteen eikä vauvaa ainakaan vielä kuulu <3 Mutta mikäs tässä odotellessa, kun olo on edelleen aivan loistava! Saapuu pikkukaveri sitten, kun on siihen valmis :) Aika uskomaton toukokuu on kyllä ollut kaiken kaikkiaan! Mittaushistorian eniten hellepäiviä ja vielä mammaloma, elämä osaa välillä yllättää todella positiivisesti!

<3:llä Jenna

Translation: Some beautiful flowers to embellish our diningroom <3

***

Seuraa Ensimmäinen talo -blogia Facebooksissa // Instagramissa // Blogit.fi:ssä //  Bloglovin
Tilaa uusin postaus sähköpostiisi oikealta sivupalkista!
Liity Blogger-lukijaksi oikealla sivupalkissa!

Follow  Ensimmäinen talo -blog Facebook // Instagram // Blogit.fi //  Bloglovin
And / or join with me as a Blogger-reader or order e-mail notification from the latest blog post  from the right side bar!  

Vauvan huoneen vuoren maalaus

Heips! Täällä ollaan edelleen yhtenä kappaleena :) Ja kuulumisetkin ovat samat eli pihahommissa on tullut vietettyä suurin osa ajasta! Kunnon raksaloma ollut kyllä tämä mammaloman alku, ja onhan sitä saatu paljon aikaiseksikin :)

Yksi aikaansaannos on vauvan huone. Se saatiin jo muutama viikko sitten hyvälle mallille, ainoastaan yhden seinän tapetointi vielä ja sitten ainakin pintojen puolesta olisi valmista! Mutta tapettiahan vauva, tai oikeastaan koko huonetta, ei tarvitse ihan hetkeen, joten sen pariin ei paniikkia ole. Koska tapetiksi valikoitui Ferm Livining Rabbit, jossa on vuoria, halusin maalata seinälle myös vuoren. Tapetti on mustavalkoinen, mutta musta vuori olisi varmasti pimentänyt huonetta turhan paljon, sillä valoa tulee vain yhdestä isosta ikkunasta, joka on tuon päätyseinän vasemmalla reunalla jättäen tuon vuoren kulman kaikista pimeimmäksi. Maaliksi valikoituikin hyvin neutraali vaalean harmaa, jonka sävyä en tullut kaiken hässäkän keskellä kirjoittaneeksi ylös! Harmittaa, mutta Tikkurilan Deco Grey -värikartasta tuo sävy on. Ja maalina Tikkurilan Joker.

Vuoren maalaaminen oli kaiken kaikkiaan hyvin simppeliä. Ensin rajattiin haluttu malli rajausteipillä (suosittelen panostamaan kunnon rajausteippiin, sillä maalarinteipin alle maali saattaa uida jättäen jälkeensä epäsiistin reunan), jonka jälkeen suojattiin vielä valkoiseksi jäävää teippiä leveällä maalarinteipillä. Tämän jälkeen vain telalla pari kerrosta maalia seinään ja teippien poisto! Ensimmäisissä kuvissa näkyy koemaalausta, jossa varmistuttiin sävystä. Viimeisessä valmis seinä!

Kiva tuli, vaikka itse sanonkin! Laitan vielä erillisessä postauksessa muutamia kuvia valmiista vauvan huoneesta :)

Ihanan lämmintä iltaa,

<3:llä Jenna

Translation: We painted a mountain to our baby's room! 

***

Seuraa Ensimmäinen talo -blogia Facebooksissa // Instagramissa // Blogit.fi:ssä //  Bloglovin
Tilaa uusin postaus sähköpostiisi oikealta sivupalkista!
Liity Blogger-lukijaksi oikealla sivupalkissa!

Follow  Ensimmäinen talo -blog Facebook // Instagram // Blogit.fi //  Bloglovin
And / or join with me as a Blogger-reader or order e-mail notification from the latest blog post  from the right side bar!  

Olkkarin uusi kesämatto & vanha järjestys takaisin

Heips! Vihdoin sitä malttaa tulla hetkeksi sisälle pihahommien parista :) Viime ajat on tullut kyllä vietettyä tiiviisti pihalla tehden niitä edellisessäkin postauksessa jo mainitsemiani keskeneräisiä hommia, ja hommathan etenee!

Ajattelin näyttää teille muutaman kuvan meidän olkkarista ja uudesta kesämatosta. Etsin pitkään, siis varmasti reilu vuoden, koiraperheeseen sopivaa mattoa kesäksi. Kesällä olkkarin ovi terassille on usein auki ja koirat saavat mennä ja tulla ihan miten haluavat, joten lian kulkeutumiselta sisälle ei voi välttyä. Tämän takia nuo ihanat valkoiset mattomme on pakko laittaa varastoon odottamaan pakkasia.  Ei nimittäin mennyt montaa viikkoa, kun Pikseli-matto oli kadottanut ihanan puhtautensa, molemmilta puolilta!

Mietin jo kovasti, että oltaisiin taas kokonaan ilman mattoa kesä, mutta pikkukaverin syntyessä todennäköisesti tulee aikaa vietettyä tuossa lattialla oleskelellessa ja onhan se mukavampi istua hieman pehmeämmällä kuin kovalla laattalattialla :) Matto on siis Himlan Särö mustana. Ihanan ohut puuvillamatto, jonka voi pestäkin ihan normaalisti. Mielestäni aika kiva löytö! Mitä olette mieltä?

Niin, palasihan tuo järjestyskin talven jälkeen takaisin "vanhaan". Tosin pöydät vaihtoivat paikkoja ja näin saatiin keskelle olohuonetta astetta enemmän tilaa. Tämä järjestys on kyllä osoittautunut käytännölliseksi :)

Kait sitä tuli taas pidettyä riittävästi taukoa pihahommista! Saa nähdä mitä projektia sitä seuraavaksi jatkaisi. Ihanaa kesäistä iltaa,

<3:llä Jenna 

Translation: Our livingroom has a new carpet, Särö from Himla. It's just perfect for the summer in a dog house! And the order of furnitures change back to the old one. What do you think, is this better than the previous one? :)

***

Seuraa Ensimmäinen talo -blogia Facebooksissa // Instagramissa // Blogit.fi:ssä //  Bloglovin
Tilaa uusin postaus sähköpostiisi oikealta sivupalkista!
Liity Blogger-lukijaksi oikealla sivupalkissa!

Follow  Ensimmäinen talo -blog Facebook // Instagram // Blogit.fi //  Bloglovin
And / or join with me as a Blogger-reader or order e-mail notification from the latest blog post  from the right side bar!  

Vapun kuulumiset

Niin vietettiin jälleen vappua ja samalla vaihdettiin huhtikuu toukokuuksi. Huhtikuun viimeinen päivä oli ihanan aurinkoinen ja lämmin, kevät antoi kyllä jälleen hetken parastaan. Innostuin vappuaattona maalailemaan autokatoksen seiniä, nämä on näitä to do -listalla olevia asioita! Talon maalaus toiseen kertaan on tehtävä tänä kesänä ja on ollut mukava huomata, että säät suosivat yleensä sen muutaman päivän viikosta, jolloin näin kotona ollessa hommat etenevät ihan mukavaa tahtia.

Itse vappupäivää vietettiin sitten surkean sateisessa ilmassa, joka pakotti oleskelemaan lähes koko päivän sisällä. Saatiin kuitenkin vauvan huone laitettua suht valmiiseen kuntoon, joten ei mennyt hukkaan tuokaan päivä :) Vielä yhdeltä seinältä uupuu tapetti, mutta sen ehtii tapetoida kyllä myöhemminkin. Laitan kuvia vauvan huoneesta, jahka saan kameran muistikortille sen verta tilaa, että pystyn niitä räpsimään!

Sellainen leppoisa kotivappu täällä! Mites teidän vappuilut sujuivat? :) 

<3:llä Jenna

Translation: April turned to May with May Day. We did some decoration at baby's room and painted our house outside :) 

***

Seuraa Ensimmäinen talo -blogia Facebooksissa // Instagramissa // Blogit.fi:ssä //  Bloglovin
Tilaa uusin postaus sähköpostiisi oikealta sivupalkista!
Liity Blogger-lukijaksi oikealla sivupalkissa!

Follow  Ensimmäinen talo -blog Facebook // Instagram // Blogit.fi //  Bloglovin
And / or join with me as a Blogger-reader or order e-mail notification from the latest blog post  from the right side bar!  

Aavistus enemmän luonnonmateriaaleja ruokailutilaan

Varmasti olette huomanneet, että luonnonmateriaalien käyttö on yleistynyt todella paljon sisustuksissa. Toki edelleen näkyy esimerkiksi aivan pelkistettyjä skandinaavisia sisustuksia (ihania nekin!), mutta on ollut mukava huomata, että esimerkiksi lämmintä fiilistä tuovat korit sekä muut luonnon materiaaleista valmistetut sisustusesineet ovat yleistyneet. Viherkasveista nyt puhumattakaan! Näitä materiaaleja lisäämällä edes hippusen, saa hetkessä sitä pehmeämpää fiilistä kotiin <3

Viime Ikean reissulta tarttui vihdoin mukaan ruokailutilan pöydälle vesihyasintista valmistetut tabletit. Olen ihastellut näitä jo vuosia (muistaakseni ovat olleet Ikean mallistossa todella todella pitkään!), mutta en aiemmin jostain syystä niitä ole raaskinut hankkia. Ruokailutilan ilme muuttui taas kertaheitolla ja nuo aluset sopivat todella kivasti ruokapöydän tuolien kanssa :)

Oletteko te innostuneet käyttämään enemmän luonnonmateriaaleja sisustuksessa? 

<3:llä Jenna

Translation: Diningroom got a bit softer feeling with a new place mats <3