Esimakua vauvan huoneesta







Hiljalleen, siis hyvin hiljalleen, alkaa vauvan huonekin muistuttaa vauvan huonetta eikä varastoa :) Ei olla pidetty tuon huoneen kanssa mitään kiirettä, koska vaikka pikkuinen syntyisi huomenna, ei hän hetkeeen omaa huonetta vielä tarvitse. Suurin projekti huoneessa on ollut tavaroiden siivoaminen pois, joka on aiheuttanut oikeastaan koko kodin kaappien, vaatehuoneiden sekä varaston uudelleen järjestämistä. Hyvähän se on välillä käydä perusteellisesti kaikki tavarat läpi ja miettiä, mitä ihan oikeasti kannattaa säästää!

Hankinnat vauvalle alkavat olla tehty ja osa on saatu laitettua jo oikeille paikoillekin. Ostettiin vaatteille Ikeasta Nordli-lipasto, jossa on todella hyvin tilaa 12 laatikon ansiosta. Vaatteet (joita olikin reilu 3 koneellista jo ennen äitiyspakkauksen saapumista!) sai näppärästi viikattua koko järjestykseen omiin laatikoihinsa, jolloin niiden käyttäminenkin on sitten helppoa. Valaisimen uusin myös huoneeseen ja päädyin meidän makkaristakin tuttuun Eosin Vitaan, mutta valkoisena <3

Muuten sisustus odottelee vielä tapettia sekä maalia. Tapetiksi valikoitui Ferm Livining Rabbit mustavalkoisena. Ajattelin tuohon lipaston taakse maalata tapetista tutun vuoren, mutta väri on vielä mietinnässä. Ehkä se tulee olemaan vaalean harmaa, koska mustana nurkka saattaa mennä turhan pimeäksi. Mitä mieltä olette sellaisesta neutraalista harmaasta maalina mustavalkoisen tapetin kanssa?

Ihanaa viikon alkua,

<3:llä Jenna

Translation: Sneak peak to our baby's room <3

***

Seuraa Ensimmäinen talo -blogia Facebooksissa // Instagramissa // Blogit.fi:ssä //  Bloglovin
Tilaa uusin postaus sähköpostiisi oikealta sivupalkista!
Liity Blogger-lukijaksi oikealla sivupalkissa!


Follow  Ensimmäinen talo -blog Facebook // Instagram // Blogit.fi //  Bloglovin
And / or join with me as a Blogger-reader or order e-mail notification from the latest blog post  from the right side bar!  

Ei kommentteja

Kaunis kiitos kommentistasi <3