Aulan uudet vihreät asukkaat








Viherkasvit  isompanana trendinä osana sisustusta eivät taida olla ihan heti poistumassa, ainakaan meiltä! Viime syksystä asti osassa kasvejamme oli villakirvoja, joiden torjunta aiheutti kyllä jos jonkinmoista päänvaivaa. Lopulta päädyin heittämään yhden traakkipuun kokonaan pois, sillä se tuntui olevan aivan lempparipaikka kirvoille. Samoin pätkäisin ihanan pitkäksi kasvaneen herttalyhdyn ja huuhtelin sen kunnolla sekä vaihdoin mullat. Pari viikkoa on nyt näyttänyt siltä, että kirvoista päästiin vihdoista viimein, joten sormet ristissä, että näin todellakin on!

Kun yksi lähtee, ilmeisesti kaksi tulee tilalle. Tällainen oli viime viikonlopun Plantagen reissun periaate :) En vain voinut vastustaa sekä lyyraviikunaa että jukkapalmua. Lyyraviikunasta olen haaveillut jo pitkään, se todellakin miellyttää silmää! Siirsin kultapalmun aulasta tulevaan lastenhuoneeseen ja tilalle saapuivat nämä uudet asukkaat. 

Näiden kasvien myötä portaista makkariin kulkeminenkin on hieman vapaampaa, kun kasvit ainakin toistaiseksi ovat todella kapeita! Saa nähdä millaisia jättiläisiä näistä tulevaisuudessa kasvaa!

Ihanaa talvipäivää,

<3:llä Jenna

Translation: Two new plants arrived in our hallway last weekend. Just love them <3

***

Seuraa Ensimmäinen talo -blogia Facebooksissa // Instagramissa // Blogit.fi:ssä //  Bloglovin
Liity lukijaksi oikealla sivupalkissa!


Follow  Ensimmäinen talo -blog Facebook // Instagram // Blogit.fi //  Bloglovin
And / or join with me as a reader from the right side bar!

2 kommenttia

  1. Haha, meilläkin tuppaa menemään niin, että kun yksi lähtee, tulee kaksi tilalle. :D Mutta hyvä homma, jos selvisitte tuholaisista. Itse löysin viimeviikolla ihan peruskirvoja kasveistamme ja aloin heti torjua. Tuntui muuten aika hassulta kohdata kirvoja tammikuussa, kun miellän ne jotenkin vain osaksi kesää. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että muillakin samaa "ongelmaa"! :) Kirvat on kyllä ihan syvältä, toivotaan, että niistä tekin pääsette eroon! Se on kyllä totta, että enemmän niitä ajattelisi kesällä olevan, mutta ehkäpä sisäilma ei niiden osalta sitten vuodenaikaa katso..

      Poista

Kaunis kiitos kommentistasi <3