Ruokailutilan säilytyskokonaisuus






Viime viikonloppuna saimme vihdoista viimein kasattua String-hyllykokonaisuuden ruokailutilaan. Tämä hyllyn metsästys oli lähes yhtä haastava kuin sohvan, koska tässäkin tila tuli vastaan mm. siinä, että kaapin ovet eivät olisi mahtuneet aukeamaan hyllylle varatussa nurkassa. Lisäksi halusin modernin hyllykokonaisuuden, jossa voi olla vitriini- tai laatikko-osia, mutta niissä piti olla ehdottomasti liukuovet. 

Saman haasteen parissa painineet ovat varmasti huomanneet, että suurin osa liukuovikaapeista on hyvin maalaisromanttisia. Ihania, mutta eivät sopineet meidän talomme tunnelmaan. Tämä osaltaan aiheutti päänvaivaa, mutta onneksi jossain vaiheessa syttyi sellainen pieni lamppu pään päälle ja muistin string-hyllyn. Eikun lähimpään myymälään ihastelemaan kokonaisuuksia ja pohtimaan vaihtoehtoja. Suunnitelman kanssa kotiin mittailemaan ja mallailemaan eikä aikaakaan, kun meillä oli tilaus tehty!

Hyllyä saatiin odottaa 5 viikkoa ja kasaamista motivaation häivettyä pari, mutta vihdoista viimein siinä ruokailutilassa se nyt on. Nyt sitä ihmettelee, että miksi tätä hankintaa ei ymmärtänyt tehdä silloin kesällä? Rakkautta (ja helppoutta) ensi silmäyksellä! Huomattavasti parempi kuin ne päällekäin seisseet muuttolaatikot ;) 

2 kommenttia

Kaunis kiitos kommentistasi <3