Suloinen amppeli






Muutama viikko sitten bongasin Aarikalta suloisen yrttiamppelin, mutta harmikseni tuotteet olivat juuri loppuneet. Kyseessä on siis ihan vasta lanseerattu tuote, joka vei ainakin mun sydämeni heti sen nähtyäni ja ilmeisesti siis monen muunkin, kun lähes heti julkaisun jälkeen myytiin hetki "ei oo:ta". Rakkaus Aarikkaa kohtaan on mulla ollut aina. Jo pienenä ihastelin mummulla joulukuusen koristeita sekä muita pieniä Aarikan esineitä ja koruja. Hiljalleen olen saanut saman brändin tuotteita lahjaksi ja ne sopivat meidän sisustukseen sekä tyyliin kyllä todella hyvin! Ajattomia, mutta silti todella persoonallisia.

Amppelille löytyi paikka ruokailutilan ikkunalta ja tällä viikolla ehdin hakemaan siihen sopivan viherkasvinkin. Pitkään mietin murattia, mutta päädyin lopulta hempeään herttalyhtyyn. Aamuaurinko paistaa juuri tuosta ikkunasta koko aamun ja kääntyy iltapäivällä takapihan puolelle, josta valoa kyllä riittää tuohon paikkaan lähes koko päivän. Toivottavasti kasvi viihtyy tuossa! En malttaisi odottaa, että se tekee ensimmäset pienet kukat <3

Suloista viikonloppua,

<3:llä Jenna

Seuraa Ensimmäinen talo -blogia Facebooksissa // Instagramissa
Liity lukijaksi oikealla sivupalkissa!

1 kommentti

Kaunis kiitos kommentistasi <3